the Labradoripojat

 

 

not yet in english - Sorry -

 

Kauko on upea toukokuun lopussa kaksi vuotta täyttävä labradorinnoutaja poika. Kauko ei ole mikään tavallinen koira. Hän on kaikessa tavallista parempi ja upeampi. Tässä vaiheessa lukijan on syytä ottaa huomioon, että kirjoittaja on erinomaisen jäävi itse arvostelemaan Kaukoa ja Kaukon ansioita, koska kirjoittajalle Kauko on ’Elämäni Koira’!

 

Olen jo kirjoittanut yhden jutun Kaukosta Haukkuviestiin, Joulukuun numeroon ja mietin tässä hikikarpalot otsallani, että mitä muuta voisin Kaukosta, tuosta elämäni koirasta kertoa – kertoa – kertoa ….

 

Pari viikkoa sitten ollessani erossa upeista labukka pojistani, Kaukosta ja Pikku - Olavista sain viestiä maailman toiselle puolelle, että olemme Kaukon kanssa voittaneet ’Vuoden 2007 Aktiivipari’ – tittelin ja Kauko on voittanut ’Vuoden 2007 Tulokas’ -tittelin. ’Hei Jippii -uskomatonta!’ riemuitsin, koska ilmoittautuessani kyseisiin otteluihin en uskaltanut toivoa edes salaa, että pääsemme palkintosijoille.

 

Kauko vei mukanaan!

 

Kaukoa hankkiessamme, emme ajatelleet mieheni tai minä, että käymme näyttelyissä, noutajien rodulle tyypillisissä kokeissa tai edes koirakoulussa. Ajattelimme, että otamme perheeseen uuden jäsenen, jonka kanssa nautimme elämästä!

 

Kuten jokainen kerran Labradorinnoutajaan haksahtanut tietää, elämäntapa vie mennessään! Labradorinnoutajan omistajan elämästä on nautittu isolla N:llä. Elämä on muuttunut totaalisen koiramaiseen suuntaan minulle itselleni ja sen myötä myös koko perheelle.

 

Elämä, jota voisi kuvailla ehkä ’kaukoiluksi’ tai ’labukka – elämäksi’ on vienyt meidän perheen mennessään ikuisiksi ajoiksi, Aamen! Itse olen meidän perheessä se priimusmoottori, joka on menossa Kaukon kanssa (ja koko ajan enemmän myös Olavin kanssa, kunhan hän vähän varttuu) joka paikkaan. Mieheni Eppu ja poikani Valtteri ja Leevi ovat niitä jarruja, jotka yrittävät saada äidin (eli minut) välillä jäämään viikonloppuna hetkeksi kotiin.

 

Koiraharrastaminen on elämäntapa

 

Kaukon kanssa innostuin näyttelyistä ja noutajien rodulle tyypillisistä harrastuksista sekä mejästä - metsästyskoirien jäljestämiskokeista. Kauko on ollut alusta asti huomattavan helppo uros koira. Minua monet ihmiset varoittivat uroskoirasta ja varsinkin Labradorinnoutajasta. Mietin vieläkin miksi?

 

Toki Kaukon kanssa olemme käyneet läpi uhmaiät, murrosiät ja ties mitkä iät. Mutta kaiken kaikkiaan Kauko on ollut helppo ja ihana poika. Hän on uskollinen, tottelevainen, kuuliainen, miellyttämishaluinen ja ennen kaikkea upea ystävä ja harrastuskaveri, joka pitää perheen kunnossa ja liikkeellä.

 

Kaukolla on valtavan mahtava huumorintaju, sekä kyky ja ymmärrys ennakoida tilanteita ja tarkkailla minua jatkuvasti. Meille on Kaukon kanssa kehittynyt tässä kohta parin vuoden aikana varsin ainutlaatuinen yhteys. Minä luen häntä ja varsinkin hän lukee minua kuin avointa kirjaa. Kulmakarvojen kohotus tai etusormen liike tietyllä lailla, tietyssä tilanteessa ja Kauko tietää mitä haluan.

 

Meillä on syvä ja vahva suhde Kaukon kanssa. Se on sellainen luja köysi, joka kestää hamaan tappiin asti.

 

NOU 1

 

Kun muistelen aikaa taaksepäin, viime kevääseen, jolloin yritimme läpi noutajien taipumuskokeesta Laukaassa, punastun! Silloin olin päättänyt, että en itse osaa mitään ja minun pitää saada joka asiaan apua muilta. En arvottanut omaa vaistoani tarpeeksi korkealle ja kuuntelin harrastajia, enkä osannut/uskaltanut asettaa heidän oppejaan kyseenalaisiksi. Tarina olisi pitkä ja voisi jopa antaa aihetta pahaan mieleen. Joten kerron vain, että emme Kaukon kanssa suoriutuneet NOU – kokeissa Laukaassa Toukokuussa 07.

 

Sitten keksin avukseni upean porilaisen pariskunnan. He myös itse kasvattavat Labradorinnoutajia. Myös pieni Olavi on Tuija ja Kari Sulinin, Boompaw’s kennelin kasvatti. Olen etuoikeutetusti saanut sivusta seurata heidän uskomattoman koiramaista tapaansa suhtautua koira-asioihin ja -ongelmiin. Kävimme Kaukon kanssa heillä vieraana heinäkuussa ja saimme uskoa sille minkä jo tiesinkin: Kaukossa on potentiaalia, mutta minun pitää käyttäytyä oikein ja pitää Kaukon kanssa hauskaa.

 

Kun olin tavannut Sulinit Porista ja noudattanut heidän ohjeitaan, meni vajaat kaksi kuukautta, kun Kaukon kanssa suoritimme Juupajoella noutajien taipumuskokeen hienosti! Tuomari vielä kommentoi, että ’jätä niiden kehien kiertäminen heti kun saatte ensi kesänä sen puuttuvan sertin ja rupea tämän uroksen kanssa nomea harrastamaan. Sinulla on upea noutaja, joka menee hukkaan näyttelykehässä.’

 

Kyllä Jannina oli sekaisin onnesta ….olin niin onnellinen, että en tiennyt miten päin olisin. Olin aikaisemmin mainitsemiltani harrastajilta saanut jopa arvion, että Kauko on noutajaksi liian itsenäinen ja sillä ei ole miellyttämishalua.

 

Tarkoitus on jatkaa nomen parissa hitaasti, pikku askelin. Sillä nyt tiedän mitä en tee. Olenhan tehnyt ehkä kaikki mahdolliset virheet mitä noutajan kanssa voi tehdä.

Eikös sitä joku viisas ole joskus sanonut, että viisas oppii virheistään, tyhmä tekee ne aina uudelleen.

 

MEJÄ

 

Mejästä innostumisesta voin kyllä syyttä ihan puhtaasti Kaukon lisäksi Hännisen Margitia. Ja heti kun pääsemme näistä nykyisistä lumista, aloitamme Margitin kanssa Mejä – harkat! Margit on myös se henkinen mentori, joka valoi minuun uskoa, kun NOU – uskoni horjui. Olemme Margitin kanssa rämpineet eräänkin kerran vaakkuja heittelemässä ja verijälkiä tekemässä pitkin metsiä. Vaikka sataisi pieniä hevosia Margit vetää vehkeet ylle ja sitten mentiin. Odotamme innolla ensi kesää ja mahdollisia mejä – kokeita.

 

NÄY

 

Saapa nähdä kuinka paljon tulee kilometrejä auton mittariin. Tästä kun on Thaimaasta päästy kunnialla kotiin, alkaa koirakalenteri täyttyä näyttelyistä ja kokeista ja harkoista, kaikesta mikä liittyy koiriin, ja varsinkin Labradorinnoutajiin. Ulkomaan kierrosta aloittelemme huhtikuun alussa Raekveressä, Virossa. Ja seuraavalle ulkomaanmatkalle Toukokuun lopussa pääsee jo silloin 6kk vanha Olavikin mukaan…

 

Kesäkuussa alkaa sitten se puuttuvan sertin metsästys. Se metsästys voi sitten kestää. Yrittämisen ja harrastamisen puuttumisesta tai ryppyotsaisuudesta ei meitä Kaukon kanssa voi ainakaan syyttää, sillä me pidetään hauskaa, mihin ikinä ryhdymmekin!

 

Jannina Muurimäki

 

 (julkaistu haukkuviestissä 1 / 2008)

 

 

 

not yet in english - sorry -

 

Minä Olen Kauko

 

Minulla on aina ollut kotona koira tai kissa. Ensimmäinen oma koirani oli alle parikymppisenä hankittu Piku - sekarotuinen karhukoira. Piku oli hieno ja persoonallinen koira, vaikka luonteeltaan vaikea ja haastava uros. Pikua ei ollut helppo opettaa tai hallita. Hän oli erittäin vahva, omalaatuinen luonne, joka pyöritti ensimmäisen vuoden kokematonta mammaansa miten halusi, kunnes sain hädissäni apua paikalliselta metsästyskoiraharrastajalta Rovaniemellä. Oikeilla opeilla Pikusta kuoriutui mukava ja hallittava koira, joka vanhuuden päivänsä asusti äitini luona.

 

Odottaessani ensimmäistä poikaani, päätin hankkia rekisteröidyn rotukoiran. Rotukoiran, koska hyvin pitkälti luonteen voi päätellä jo koiran rotumääritelmää tutkimalla. Vanhemmat ovat tiedossa ja ensikäden tietoa vanhemmista ja koiran suvuista on saatavilla. Sekarotuisen koiran ’luonne-cocktail’ voi olla mitä tahansa ja halusin olla tällä kertaa varma mitä olen hankkimassa. Päädyin walesinspringerspanieliin Sallyyn.

 

Sally oli kiltti, kaunis puna-valkoinen ja erittäin tarmokas tyttö, jonka kanssa pääsin kurkistamaan koiramaailman näyttely- ja metsästysharrastuksiin.

Sally valitettavasti sairastui vatsasyöpään 6-vuotiaana ja matkusti koirien taivaaseen syksyllä -98.

Sallyn kuoleman jälkeen olin päättänyt, etten enää ikinä hanki koiraa, koska Sallysta irti pääseminen vei aikaa ja oli minulle hyvin vaikeaa. Kuulin Sallyn tassujen rapinaa ja tunsin Sallyn nenänpään kosketuksen iltaisin poskeani vasten. Oli todella rankkaa luopua uskollisesta ystävästä, joka oli oikeastaan koiranelämänsä parhaassa iässä.

 

Sally olisi ansainnut myös sankarikoiratittelin. Minä sairastan I -tyypin sokeritautia ja useamman kuin kerran Sally herätti minut yöllä, koska verensokerini oli alhaalla. Ilman Sallyä, kahden pienen pojan yksinhuoltajaäitinä olisi verensokerin lasku voinut johtaa vakaviinkin seurauksiin. Sally oppi ilmeisesti haistamaan hengityksestäni milloin verensokerini on liian alhaalla, eikä antanut periksi ennen kuin nousin, söin ja olin tolkuissani. Jos en reagoinut, hän haukunnallaan ja ulvonnallaan herätti naapurit apuun. Sankarityttö oli Sally!

 

Kun sitten melkein 8 -vuotta Sallyn poismenon jälkeen rohkenin ajatella uutta koiraa, ei rotua, eikä sukupuolta ollut vaikea päättää. Avomieheni antoi reunaehdot: musta, uros ja labradorinnoutaja. Siitä vain kasvattajien kotisivuja ja näyttelyitä kahlaamaan. Meillä oli mielikuva labradorinnoutajasta: perinteinen musta labradorinnoutaja, hyväluontoinen työkoira, jonka fysiikka ja pää kestävät menossa mukana.

 

17.7.2006 haimme Maskusta, Turun läheltä pienen mustan marsun näköisen pötkylän mukaamme Pirriinan kennelistä. Kauko oli tullut kotiin!

Valinta pentulaatikosta ei oikeastaan ollut vaikea ja perustui kaikkeen muuhun kuin asiantuntemukseen: 3 viikon ikäinen, keskiverto villi ja keskiverto rauhallinen, keskikokoinen musta pötkylä puraisi minua nenästä, nukahti vesikuppiin ja olin myyty. Emmekä ole valintaamme katuneet. Kauko on ’The Labradori’!

 

Kauko on minut upottanut toden teolla noutajamaailmaan. NOU1 - noutajien taipumuskoe suoritettiin syyskuun alussa Juupajoella. Ensimmäinen vuodenkierto NOME - mielessä meni väärin harjoitellessa. Lopulta kokeneen NOME – harrastajan ohjeilla pari kuukautta oikeinkin harjoittelua, riittävän pitkillä harjoittelutauoilla ja NOU1 oli Kaukon kanssa helppoa. NOME - maailma kiehtoo, mutta nyt luotan kokeneimpien apuun tässä asiassa. ’Kiirehtimällä ei tule kuin kuspäisiä lapsia’ – pitää paikkansa!  

 

MEJÄn maailmaan olemme päässeet kokeneen MEJÄ – ladyn Hännisen Margitin luotsauksella harjoittelemaan kesästä asti. Kauko sai kokeilla oikeaa käytännön jälkeäkin. Ja löytyihän se haavakkohirvi! Kauko todisti olevansa oikea Labradorinnoutaja, isolla L:llä.

 

Kauko on upea 1,5 -vuotias uroskoira! Hän on uskollinen, rohkea, kuuliainen, kärsivällinen, eläväinen, pitkäjänteinen ja täynnä tarmoa suorituksissa, lapsirakas, oppivainen ja ennen kaikkea upea ystävä ja harrastuskaveri. Hän on oikein tyypillinen labradorinnoutaja: rakastaa kaikkea ja kaikkia, mutta puolustaa omaansa tai ainakin esittää uskottavasti puolustavansa J.

 

Näyttelyissä olemme Kaukon kanssa myös kiertäneet ja tuloksiakin on kertynyt! Kauko on sertiä vaille FIN MVA. Se viimeinen serti odotuttaa itseään kunnes Kauko täyttää 24kk. Tuleeko sitä ikinä, onkin sitten ihan eri asia …. labradoreja saattaa olla pienessä ryhmänäyttelyssäkin jopa yli sata ja useita kymmeniä aina. Pärjääminen sellaisissa joukoissa on kuin olympiavoitto!  

 

Näyttelyissä on tullut kehuja ja moitteita. Moitteita on tullut siitä, kun Kauko ei ole tarpeeksi lihava näyttelylinjainen labradorinnoutaja. Tuomari on jopa sanonut, että koirasi olisi ROP jos olisi lihavammassa kunnossa, mene ja lihota koirasi kehäkuntoon :/.  Kehuja tulee vastapainoksi siitä, ettei Kauko ole tyypillinen matalajalkainen näyttelylinjainen labradori, vaan jalkava, työhön kykenevän näköinen ja kokoinen, lihaksikas, vielä tosin keskeneräinen, nuori uroskoira. Ei mikään broileri, vaan hitaasti ja terveesti kehittyvä labradorinnoutaja J. Eräs näyttelytuomari on sanonut Kaukon olevan ’Super Dog’. Ja Kaukohan on Universumin Upein!

 

Ja universumin upein saa Tammikuussa kaverikseen pienen Olavi Töminätassun Boompaw’s kennelistä Porin läheltä. Olavi on labradorinnoutaja, musta ja uros. Odotamme innolla Kaukon kanssa Olavia kotiin. Ja onhan meillä syytäkin. Perheeseen on tulossa toinen ’The Labradori’!  Jotain samankaltaisuutta siis … Toista Kaukoahan ei tule olemaan, mutta eräsi Olavi …

 

5.12.2007

Jannina Muurimäki

 

(julkaistu Haukkuviestissä 3/2007)